Heipsan who ever you are!
Mä olin tossa viime viikonloppuna sellassella järjettömän upeella matkalla kuin Sibiksen (Sibelius-lukion) laivalenkkeilijöiden (kakkosten) wanhojen risteilyllä. Kyllä minä hullu päätin pistää äitini sanoin henkikultani pantiksi ja lähdin viettämään yhtä elämäni parhaimmista viikonlopuista. (Musta vähän tuntuu että pahoinpitelen superlatiivejä). Kaikista uhkailuista huolimatta mä selvisin hengissä ja itseasiassa parinpäivän univelkojen maksamisen jälkeen elämä tuntuu varsin loisteliaalta.
En kuitenkaan tullut jakamaan teille sen enempää meidän eeppisestä risteilystä vaan enemmänki siitä valaistuksen tunteesta jonka koin tän matkan aikana: you only live once. Ja nyt te kaikki varmaan aattelette et ei h***tti älä jaksa YOLO on so last season. Mutta mä suosittelen bare with me just for one second.
Tähän astisen elämäni mä oon muutamia poikkeuksia lukuunottamatta elänyt aika järkevää elämää. Mulle loogista ajattelua rakastavana ihmisenä on ollut todella yksinkertainen päätös olla ottamatta suurempia riskejä. Varsinkin mitä tulee mun mitättömään sosiaaliseen elämään. Oon aina pyrkiny miellyttämään mahdollisimman monia. Useimmiten päätyen siihen, että kaikki on varmaan tyytyväisempiä, jos vaan pidän pääni kiinni ja hymyilen vienosti (liian iso hymyhän vois viitata yli-innokkuuteen tai mitä jos ne luulee että mä luulen että mä kuulun porukkaan). Well you get my point. Mä oon aina varonut tekemisiäni kaikissa niissä tilanteissa missä joku ihminen voisi saada musta huonon kuvan (olipa kyse sitten mun tädistä tai täysin tuntemattomasta tanskalaisesta bisnesmiehestä, jota tuskin koskaan enää tapaan mun elämässä).
Mut nyt tänä viikonloppuna mä älysin, että so freaking what. Mitä jos tää tanskalainen bisnesmies vaikka onnistuis hurmaamaan kauniin naisen kertomalla superhauskan tarinan laukkunsa hississä leväyttäneestä suomalaisesta lukiotytöstä. Jos ihan totta puhutaan oon ollu todellinen idiotti kuvitellessani, että on noloa avata suunsa vaan sen perusteella, että joku huomionhakuinen teinihirviö peruskoulussa nauro sun juttujen sijasta sulle. Ainaki mä tein sen päivästä vähän hauskemman. Mun ihanat hytti toverit sai mut näkemään kuinka paljon onnellisempi mä voisin olla vaan avaamalla suuni. Joku hulluhan vois vaikka ajatella että mähän oon ihan hauska tyyppi.
Ja te ujot epäsosiaaliset sieluntoverini uskokaa tai älkää tää toimii. Mulla on nyt varmaan kymmenen kaveria enemmän ku viime torstaina ja vaikka saatan olla väärässä mä kuvittelen, että niistä ees kaks on sitä mieltä et mä oon hyvä tyyppi. Ja no onhan se nyt sentään parempi ku ei mitään.
Mutta tässä teille taas yks tiivistetty paketti elämänviisauksiani. Uskallan sanoa, että ees yks teistä sai tästä jotain irti ja ehkä kaks muuta voi näyttää tän kaverilleen ja saada päivän naurut mun järjettömistä esimerkeistä. Kummin vaan tilanne on sun kohdalla your welcome it has always been and it will always be my pleasure to make your day. Toivottavasti kirjottelen teille niin aktiivisesti kommentoivat lukijani hieman lyhyemmän ajanjakson päästä kuin tällä kertaa.
Siihen saakka moimoi ja muistakaa YOLO!
Mä olin tossa viime viikonloppuna sellassella järjettömän upeella matkalla kuin Sibiksen (Sibelius-lukion) laivalenkkeilijöiden (kakkosten) wanhojen risteilyllä. Kyllä minä hullu päätin pistää äitini sanoin henkikultani pantiksi ja lähdin viettämään yhtä elämäni parhaimmista viikonlopuista. (Musta vähän tuntuu että pahoinpitelen superlatiivejä). Kaikista uhkailuista huolimatta mä selvisin hengissä ja itseasiassa parinpäivän univelkojen maksamisen jälkeen elämä tuntuu varsin loisteliaalta.
En kuitenkaan tullut jakamaan teille sen enempää meidän eeppisestä risteilystä vaan enemmänki siitä valaistuksen tunteesta jonka koin tän matkan aikana: you only live once. Ja nyt te kaikki varmaan aattelette et ei h***tti älä jaksa YOLO on so last season. Mutta mä suosittelen bare with me just for one second.
Tähän astisen elämäni mä oon muutamia poikkeuksia lukuunottamatta elänyt aika järkevää elämää. Mulle loogista ajattelua rakastavana ihmisenä on ollut todella yksinkertainen päätös olla ottamatta suurempia riskejä. Varsinkin mitä tulee mun mitättömään sosiaaliseen elämään. Oon aina pyrkiny miellyttämään mahdollisimman monia. Useimmiten päätyen siihen, että kaikki on varmaan tyytyväisempiä, jos vaan pidän pääni kiinni ja hymyilen vienosti (liian iso hymyhän vois viitata yli-innokkuuteen tai mitä jos ne luulee että mä luulen että mä kuulun porukkaan). Well you get my point. Mä oon aina varonut tekemisiäni kaikissa niissä tilanteissa missä joku ihminen voisi saada musta huonon kuvan (olipa kyse sitten mun tädistä tai täysin tuntemattomasta tanskalaisesta bisnesmiehestä, jota tuskin koskaan enää tapaan mun elämässä).
Mut nyt tänä viikonloppuna mä älysin, että so freaking what. Mitä jos tää tanskalainen bisnesmies vaikka onnistuis hurmaamaan kauniin naisen kertomalla superhauskan tarinan laukkunsa hississä leväyttäneestä suomalaisesta lukiotytöstä. Jos ihan totta puhutaan oon ollu todellinen idiotti kuvitellessani, että on noloa avata suunsa vaan sen perusteella, että joku huomionhakuinen teinihirviö peruskoulussa nauro sun juttujen sijasta sulle. Ainaki mä tein sen päivästä vähän hauskemman. Mun ihanat hytti toverit sai mut näkemään kuinka paljon onnellisempi mä voisin olla vaan avaamalla suuni. Joku hulluhan vois vaikka ajatella että mähän oon ihan hauska tyyppi.
Ja te ujot epäsosiaaliset sieluntoverini uskokaa tai älkää tää toimii. Mulla on nyt varmaan kymmenen kaveria enemmän ku viime torstaina ja vaikka saatan olla väärässä mä kuvittelen, että niistä ees kaks on sitä mieltä et mä oon hyvä tyyppi. Ja no onhan se nyt sentään parempi ku ei mitään.
Mutta tässä teille taas yks tiivistetty paketti elämänviisauksiani. Uskallan sanoa, että ees yks teistä sai tästä jotain irti ja ehkä kaks muuta voi näyttää tän kaverilleen ja saada päivän naurut mun järjettömistä esimerkeistä. Kummin vaan tilanne on sun kohdalla your welcome it has always been and it will always be my pleasure to make your day. Toivottavasti kirjottelen teille niin aktiivisesti kommentoivat lukijani hieman lyhyemmän ajanjakson päästä kuin tällä kertaa.
Siihen saakka moimoi ja muistakaa YOLO!
Vielä yks kuva musta hyvin Wanhana!

Kiva postaus hyvä Petra :) jatka samaa mallii
VastaaPoistamun blogi on http://vernalinneau.blogspot.fi/ käy lukee jos haluut :)
VastaaPoistaVoi kiitos Verna! täytyypä käyä kurkkaamassa! :)
VastaaPoistaollos hyvä ja käy vaa :)
VastaaPoista