Tänään on ollu erikoinen päivä. Aamulla en millään meinannu saada itteeni sängystä ylös. Näköjään en oo enää tottunu kaheksan aamuihin. Aivan liian pitkältä tuntuneen puolikkaan koulupäivän jäkeen mä tuttuun tapaani tulin himaan nukkumaan päikkärit ja kuuntelin puhelimessa mun äitiä, joka yritti suostutella mua jättäytymään hallitustoiminnasta pois. Kokous alko viideltä ja tuolla totaalisessa synkkyydessä ja naurettavassa kaatosateessa rämpiessäni tuntu kuin kokopäivä ois jo ohi, vaikka okeesti mun tehokkain aika vuorokaudesta oli vasta alkamassa. Kokouksessa toimin totaalisesti äitini ohjeita vastaan ja asetuin ehdolle meidän järjestön puheenjohtajaks. Ennen valinnan tekoa multa kysyttiin, että miten mä puheenjohtajana tulisin huolehtimaan hallituksen hyvinvoinnin lisäks omasta hyvinvoinnistani. Ja tää ajatusprosessi jäi pyörimään mun päässä. Ilmeisesti sain ihmiset vakuutettua mun vastauksella, sillä juuri mut valittiin puheenjohtajaks valtaisasta yhden ehdokkaan joukkosta.
Moikka kamut. Oon jo pitkään halunnu jakaa teijän kanssa palan mun tarinaa. Haluun jakaa mun kokemuksista teijän kanssa, koska tiiän omasta kokemuksesta kuinka paljon se voi auttaa kun kuulee, että ei oo ainoo, joka taistelee näiden asioiden kanssa. Viime syksynä mä alotin opinnot täällä Helsingissä ja elin mun elämän onnellisinta aikaa. Se kun näki omien unelmiensa toteutuvan oli jotain ihan huikeeta. Syksy jatko pyörimistä ja tuli kevät. Mä huomasin olevani jatkuvasti kipeenä. En jaksanu olla hereillä kun ihan muutaman tunnin vuorokaudessa ja silti heräsin väsyneenä. Mun lukiossa alkaneet sisäilmaoireet oli palannu. Aloin käymään taisteluu, mun terveyden puolesta. Yritin saada apua opiskelijoiden terveydenhuollosta, mutta kun se ei riittäny mä yritin pyysin yliopistolta apua, mutta nekään ei tienny mitä tehdä. Mä jatkoin niissä tiloissa käymistä. Seuraavat pari päivää olin kuumeessa ja koitin pieninä hereilläolon jaksoina suorittaa mun opintoja. Yliopiston yks ih