Moipsu!
Ja taas kerran pakko alottaa sanomalla että wou miten hullua mun elämä oikeesti on. Enkä nyt sano eläväni minkään näköstä super muusikon elämää. Kaukana siitä, mutta älysin just kuinka järjettömän paljon mun elämä on muuttunu kahdessa vuodessa!
Oon vähän niukasti tähän mennessä kertonu mun elämäntilanteesta ja nyt aattelin vaan raapasta vähän pintaa siitä mun elämän mullistuksista. Mä olen siis syntyperäinen lahtelainen. Jos joku ei todella tiedä mitään Lahdesta niin Lahti on siis noin 100 000 asukkaan kaupunki Etelä-Suomessa, noin 100 kilometriä Helsinkistä koilliseen(?). Noh kuitenkin vähän pohjoiseen vähän itään. Vaikka jotkut, jotka tulee vielä pienemmiltä paikkakunnilta, sanoo että Lahtihan on iso kaupunki niin ei se siltä tunnu. "Kaikki" tuntee toisensa ja jos ei tunne niin ainakin on kuullut jotain huhuja. Toisin sanoen turha yrittää rakentaa uusia ihmissuhteita täysin puhtaalta pöydältä. Aina on joku kaverin tuttu jolta on kuullut jotain.
Ysiluokalla todella tympäännyttyäni Lahden menoon päätin lähteä toteuttamaan haavettani musiikintäyteisemmästä elämästä. Päädyin yhteishaussa hakemaan tutun ja turvallisen Tiirismaan musalukion sijasta Helsinkiin Sibelius lukioon. Ja thank God I did it. Pääsin sisään! En millään hulluilla pisteillä, mutta pääsin. Mun porukat ei ollu innoissaan. Jos totta puhutaan mun isä onnitteli mua ensimmäisen kerran syysloman aikoihin. Ymmärrän porukoiden huolen. Yksin uuteen kaupunkiin, mistä en tiennyt mitään (jos mantsan tunteja ei lasketa). Sibis ties mulle sairaalloisen aikaisia aamuherätyksiä, pitkiä junamatkoja ja vaivalloista painottelua soittotuntien ujuttamisessa kalenteriin.
Mutta kaikki meni hyvin. Paremmin kun hyvin. Rakastuin kouluun heti ensimmäisellä viikolla ja unohdin pelon katumuksen heräämisestä. Mikä on ehkä hieman vastoin mun luonnetta, mä rohkaistuin ja juttelin ihmisille ja sain uusia ystäviä! Yks varmaan parhaista valinnoista oli lähteä tyttökuoroon. Vaikka aluks se tuntu vähän tyytymiseltä kun en päässyt kamarikuoroon, jota silloin pidettiin koulun ykkös kuorona, oon nyt todella iloinen ja kiitollinen mun kuorokavereista ja kaikista niistä hulluista konserteista ja matkoista! (Kuten tää ihana matka Berliiniin)
Ykkösen syksyllä mä sain mun silloisen poikaystävän myöskin hakemaan Sibikseen. Pohjimmaisena ajatuksena oli estää taiteilijamainen erakoituminen ainakin vielä hetkeksi. Tää suunnitelma toteutu ja jo tammikuussa me alettiin suunnitella muuttoa Helsinkiin kahdestaa. Kaikki jollain ilveellä suju lähes mutkatta ja maaliskuussa asuttiin Töölöntorin reunustalla suloisessa melko ahtaassa kaksiossa. Mutta niinkuin monet varotteli niin mun täydeks yllätykseks muutama kuukaus myöhemmin me erottiin ja se tarkotti mulle matkaa takaisin Lahteen. Älkää ymmärtäkö väärin oon todella onnellinen, että sain vähän testata itteeni ja omia heikkouksiani ennen totaalista yksin muuttoa.
Noh kesä meni ja samassa rytäkässä vaihtu kaveripiiri. Elämä oli aika mullinmallin kunnes heinäkuussa sain asunnon Hakaniemestä. Siis kuvitelkaa mun koulumatka lyheni yli 103 kilometria! Mikä on ollu ihan sairaan suuri helpotus. Tänään kun katoin kalenteria niin huomasin, että tällä viikolla on kulunut neljä kuukautta siitä kun muutin Helsinkiin enkä vieläkään oo sisäistäny sitä!
Nyt tää syksy, varsinki viimenen kuukaus, on ollu yhtä hullunmyllyä konsertteja ja harjotuksia on ollu törkeen paljon, mutta mitään en jättäis pois! Oon niin kiitollinen siitä miten ihanaan tilanteeseen mun elämä on päätynyt tällä hetkellä. Ja vaikka kuinka kukatahahansa yrittäis väittää että oon hullu kun lähen tällässe elämänmuutosmylläkkään 17-vuotiaana niin pakko sanoa, etten hetkeäkään vaihtais pois!
Ja taas kerran pakko alottaa sanomalla että wou miten hullua mun elämä oikeesti on. Enkä nyt sano eläväni minkään näköstä super muusikon elämää. Kaukana siitä, mutta älysin just kuinka järjettömän paljon mun elämä on muuttunu kahdessa vuodessa!
Oon vähän niukasti tähän mennessä kertonu mun elämäntilanteesta ja nyt aattelin vaan raapasta vähän pintaa siitä mun elämän mullistuksista. Mä olen siis syntyperäinen lahtelainen. Jos joku ei todella tiedä mitään Lahdesta niin Lahti on siis noin 100 000 asukkaan kaupunki Etelä-Suomessa, noin 100 kilometriä Helsinkistä koilliseen(?). Noh kuitenkin vähän pohjoiseen vähän itään. Vaikka jotkut, jotka tulee vielä pienemmiltä paikkakunnilta, sanoo että Lahtihan on iso kaupunki niin ei se siltä tunnu. "Kaikki" tuntee toisensa ja jos ei tunne niin ainakin on kuullut jotain huhuja. Toisin sanoen turha yrittää rakentaa uusia ihmissuhteita täysin puhtaalta pöydältä. Aina on joku kaverin tuttu jolta on kuullut jotain.
Ysiluokalla todella tympäännyttyäni Lahden menoon päätin lähteä toteuttamaan haavettani musiikintäyteisemmästä elämästä. Päädyin yhteishaussa hakemaan tutun ja turvallisen Tiirismaan musalukion sijasta Helsinkiin Sibelius lukioon. Ja thank God I did it. Pääsin sisään! En millään hulluilla pisteillä, mutta pääsin. Mun porukat ei ollu innoissaan. Jos totta puhutaan mun isä onnitteli mua ensimmäisen kerran syysloman aikoihin. Ymmärrän porukoiden huolen. Yksin uuteen kaupunkiin, mistä en tiennyt mitään (jos mantsan tunteja ei lasketa). Sibis ties mulle sairaalloisen aikaisia aamuherätyksiä, pitkiä junamatkoja ja vaivalloista painottelua soittotuntien ujuttamisessa kalenteriin.
Mutta kaikki meni hyvin. Paremmin kun hyvin. Rakastuin kouluun heti ensimmäisellä viikolla ja unohdin pelon katumuksen heräämisestä. Mikä on ehkä hieman vastoin mun luonnetta, mä rohkaistuin ja juttelin ihmisille ja sain uusia ystäviä! Yks varmaan parhaista valinnoista oli lähteä tyttökuoroon. Vaikka aluks se tuntu vähän tyytymiseltä kun en päässyt kamarikuoroon, jota silloin pidettiin koulun ykkös kuorona, oon nyt todella iloinen ja kiitollinen mun kuorokavereista ja kaikista niistä hulluista konserteista ja matkoista! (Kuten tää ihana matka Berliiniin)
Ykkösen syksyllä mä sain mun silloisen poikaystävän myöskin hakemaan Sibikseen. Pohjimmaisena ajatuksena oli estää taiteilijamainen erakoituminen ainakin vielä hetkeksi. Tää suunnitelma toteutu ja jo tammikuussa me alettiin suunnitella muuttoa Helsinkiin kahdestaa. Kaikki jollain ilveellä suju lähes mutkatta ja maaliskuussa asuttiin Töölöntorin reunustalla suloisessa melko ahtaassa kaksiossa. Mutta niinkuin monet varotteli niin mun täydeks yllätykseks muutama kuukaus myöhemmin me erottiin ja se tarkotti mulle matkaa takaisin Lahteen. Älkää ymmärtäkö väärin oon todella onnellinen, että sain vähän testata itteeni ja omia heikkouksiani ennen totaalista yksin muuttoa.
Noh kesä meni ja samassa rytäkässä vaihtu kaveripiiri. Elämä oli aika mullinmallin kunnes heinäkuussa sain asunnon Hakaniemestä. Siis kuvitelkaa mun koulumatka lyheni yli 103 kilometria! Mikä on ollu ihan sairaan suuri helpotus. Tänään kun katoin kalenteria niin huomasin, että tällä viikolla on kulunut neljä kuukautta siitä kun muutin Helsinkiin enkä vieläkään oo sisäistäny sitä!
Nyt tää syksy, varsinki viimenen kuukaus, on ollu yhtä hullunmyllyä konsertteja ja harjotuksia on ollu törkeen paljon, mutta mitään en jättäis pois! Oon niin kiitollinen siitä miten ihanaan tilanteeseen mun elämä on päätynyt tällä hetkellä. Ja vaikka kuinka kukatahahansa yrittäis väittää että oon hullu kun lähen tällässe elämänmuutosmylläkkään 17-vuotiaana niin pakko sanoa, etten hetkeäkään vaihtais pois!
Kommentit
Lähetä kommentti